Pakokapselin ikkunasta näkyi rajaton, lähes ääretön avaruus. Ainakaan se ei tuominnut minua, vaan oli aina yhtä musta. Tummuus saattoi olla pelottavaakin, mutta minulle se kertoi, että olin jo vähän lähempänä. En ole enää jumissa tuolla alhaalla kulkemassa koulun käytäviä, kuten tavalliset ihmiset. Olin jo vähän lähempänä Melissaa. Minulle oli oikeastaan henkilökohtaisesti täysin yhdentekevää, miten tämä … Jatka artikkelin 9.5 Toinen välinäytös lukemista